Hyppää pääsisältöön
Kotisivu
Dominoefekti, kun rakennusyhtiöiltä puuttuu ennusteiden laatimiseen tarvittava tuki

Dominoefekti, kun rakennusyhtiöiltä puuttuu ennusteiden laatimiseen tarvittava tuki

lokakuu 26, 2022

Unit4 ja Konsulttiyhtiö Radarin uudessa raportissa analysoidaan digitalisaation haasteita ja vetureita pohjoismaisessa rakennusteollisuudessa. Yksi johtopäätös on, että hankkeen riskit kertautuvat, kun ennusteiden laatimiselle tarvittavaa tukea ei ole. Samalla yritykset voivat tehdä suurta voittoa lisääntyneen digitalisaation avulla. Mutta tämä vaatii sisäisiä muutoksia ja lisää IT-investointeja, raportin laatijat kirjoittavat.  

Rakennusalan digitaalisen kypsyyden aste on yksi alhaisimmista verrattuna muihin toimialoihin. Samaan aikaan alalla on erimielisyyttä siitä, mitä digitalisaatiolla tarkoitetaan. Esimerkiksi IoT: tä ja sensoreita on pitkään pidetty teknologiana, jolla on suuri potentiaali rakentamisessa, mutta silti 84 prosenttia rakennusyrityksistä on sitä mieltä, että ne eivät ole osa digitalisaatiota. Kuitenkin 68 prosenttia katsoo, että rakennusalan työmaaprosessit voidaan automatisoida. Luku on korkeampi kuin muilla toimialoilla. 

"Oikein hyödynnettynä automaatio lisää tehokkuutta ja edistää liiketoiminnan kehittämistä. Siksi koko toimialan kannalta on erittäin myönteistä, että yli 60 prosenttia kyselyn yrityksistä pitää prosessien automatisointia osana yhä tärkeämpänä pidettyä digitalisointia, Sam Ehnholm, Country Manager Finland, Unit4.

Raportista ilmenee, että seitsemän kymmenestä Pohjoismaisesta rakennusliikkeestä ei saa toiminnassa tarvittavaa digitaalista järjestelmätukea. Vielä useampi, 76 prosenttia, katsoo, että kannattavuutta voitaisiin lisätä jo nyt nykyisen teknologian avulla. Ydinprosesseista puuttuu digitaalinen tuki, mikä vaikuttaa yritysten kykyyn nähdä tulevat kulut, tuotot ja niissä tapahtuvat muutokset. Paremmin toimiviksi koetaan asiat, jotka liittyvät projektien hallintaan, kuten hallintoon, raportointiin ja dokumentointiin tai varsinaisiin fyysisiin rakennuksiin tai työpaikkoihin kuten työmaarekisterit, henkilö- ja työmaakortit sekä työajanseuranta. 

Raportissa varoitetaan dominoefektistä, kun rakennusliikkeiden digitaaliset järjestelmät eivät pysty tarjoamaan sopivaa tukea ennusteiden laatimiselle. Rakennushankkeiden riski siirtyy silloin myös toisille tai kolmansille osapuolille. 

"Rakennustoiminnan keskiössä olevat liiketoimintajärjestelmät ovat tärkeä osa IT:tä ja kriittinen osa liiketoimintaa. Rakennusalalla voimme nähdä, että vähemmistö yrityksistä katsoo saavansa digitaalisilta järjestelmiltään tarvitsemansa tuen. Vain alle 30 prosenttia alan yrityksistä katsoo saavansa tukea, ja ruotsalaisilla yrityksillä on suurimmat ongelmat digitaalisen liiketoiminnan tukensa kanssa, Sam Ehnholm. 

22 prosenttia pohjoismaisista yrityksistä ilmoittaa, että teknologia on heidän suurin haasteensa digitalisaatiossa, ja 16 prosenttia ilmoittaa, että haasteena ovat resurssit, budjetti tai osaaminen. 11 prosenttia kertoo hieman yllättäen, ettei heillä ole lainkaan haasteita jatkaa digitalisaatiomatkaansa. Norjalaisista yrityksistä hieman suurempi osa pitää itse teknologiaa haasteena, kun taas tanskalaiset yritykset näkevät sekä organisaation että teknologian haasteina. Suurin haaste liittyy kuitenkin yrityksiin itseensä: 

"Yli puolet kyselyyn osallistuneista ruotsalaisyrityksistä totesi, että digitalisaation jatkamisessa suurin haaste on itse organisaatio eli rakenne, kulttuuri ja prosessit. Tässäkin erot ovat pieniä Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden välillä, kertoo Sam Ehnholm. 

Raportista selviää myös, että rakennusalalla Pohjoismaissa vain hieman yli 40 prosentissa yrityksistä sisäistä koordinointia tuetaan tehokkaasti, ja ainoastaan Suomi yltää yli 50 prosenttiin. Rakennusalan digitalisoituessa organisaatiot kohtaavat uusia haasteita liiketoimintaprosessien ja keskusjärjestelmien yhteensovittamisessa Siksi on ongelmallista, että yksiköiden välinen koordinointi nähdään alueena, jolla tällä hetkellä on heikoiten toimiva tuki. 

– Erittäin alhaiset IT-kustannukset suhteessa liikevaihtoon voisivat olla merkki varojen tehokkaasta käytöstä, mutta jäljessä laahaava digitalisaatio osoittaa pikemminkin systemaattisia ongelmia herättää kiinnostus ja luoda ymmärrystä siitä, miten IT luo arvoa. Nykyään toimiala investoi vain niukan prosentin liikevaihdosta, mikä on ylivoimaisesti alhaisin osuus kaikki toimialat huomioon ottaen, ja samalta näyttää kaikissa maissa, Sam Ehnolm toteaa. 

Raportti "Rakennusalan digitalisaation haasteet ja veturit Pohjoismaissa" perustuu Radarin tilastotietokannan tietoihin yhdistettynä tuoreeseen ja erityisesti rakennusalan Pohjoismaisille päättäjille kohdennettuun kyselyyn. 

Linkki raporttiin >>

On erittäin myönteistä koko toimialan kannalta, että yli 60 prosenttia tutkimukseen osallistuneista yrityksistä pitää prosessiautomaatiota osana yhä tärkeämpää digitalisointiprosessia

Sam Ehnholm

Country Leader, Finland

Yhteystiedot tiedotusvälineille

Lisa Stassoulli
Global Communications Manager
Lisa.Stassoulli@unit4.com
+44 (0)7870 916827

Communications@Unit4.com