Hyppää pääsisältöön
Kotisivu
Talotekniikkayritys Amplit vauhdittaa liiketoimintansa digitalisointia ja kasvua Unit4:n toiminnanohjausjärjestelmällä

Talotekniikkayritys Amplit vauhdittaa liiketoimintansa digitalisointia ja kasvua Unit4:n toiminnanohjausjär­jestelmällä

tammikuu 11, 2022

Suomalainen talotekniikkaan erikoistunut perheyritys Amplit ottaa käyttöön Unit4:n toiminnanohjausjärjestelmän, jota yhtiö aikoo hyödyntää aina taloushallinnosta kenttätyön ohjaukseen ja hankintoihin. Amplitin kehitys- ja viestintäpäällikkö Elisabeth Le toteaa, että työvoimapulan kanssa painiskelevalla alalla ketterät ja käyttäjäystävälliset järjestelmät ovat yksi valttikortti rekrytoinneissa.

Talotekniikan alalla digitalisaatio on toistaiseksi edennyt varsin hitaasti, vaikka monia liiketoiminnan osia voitaisiin esimerkiksi suorittaa ja myös toteuttaa etänä. Suomalainen talotekniikkaan erikoistunut perheyritys Amplit aikoo toteuttaa digiloikan. Yhtiön kehitys- ja viestintäpäällikkö Elisabeth Le kertoo, että sen taustalla on asiakkaiden odotukset. Yhä useampi asiakas toivoo alan yrityksiltä mahdollisuutta asioida nykyistä enemmän sähköisesti sekä aiempaa kattavampaa raportointia.

-    Perheyrityksenä meidät on opittu tuntemaan ketteränä ja joustavana toimijana. Tästä haluamme pitää kiinni myös jatkossa. Samanaikaisesti meillä pitää olla kuitenkin mahdollisuudet vähintään yhtä kattavaan raportointiin ja ammattimaiseen hankintaan kuin alan suurimmillakin toimijoilla. Investoimalla uuteen järjestelmään haluamme myös tehdä yhä näkyvämmäksi asiakkaillemme työmme laatua ja kasvattaa asiakastyytyväisyyttämme, Amplitin Elisabeth Le taustoittaa.

Pääkaupunkiseudulta lähtöisin oleva perheyritys Amplit on kasvanut alun muutaman hengen yrityksestä noin 200 asiantuntijaa työllistäväksi organisaatioksi. Jo yrityksen kokokin edellyttää uudenlaista toiminnanohjausjärjestelmää. 

-    Unit4:n pilvipohjaisessa toiminnanohjausjärjestelmässä meidät vakuutti erityisesti käyttäjäystävällisyys. Kun alalla on kova kilpailu ammattilaisista, niin tekniikasta ei saa muodostua pullonkaulaa, vaan meidän tulee mennä kaikissa järjestelmissämme käyttäjät eli henkilöstömme edellä. Sana liikkuu nopeasti ja ammattilaisemme haluavat pitää huolta taloista, ei tietojärjestelmistä, Le toteaa.

Amplit hyödyntää Unit4:n toiminnanohjausjärjestelmää projektitoiminnassa, hankinnoissa ja taloushallinnossa palkanlaskua lukuun ottamatta. Amplitille otetaan käyttöön myös Unit4:n ratkaisu kenttätoimintojen ohjausta varten, muun muassa töiden raportointiin ja kuittaukseen osana toiminnanohjausjärjestelmää.

-    Meillä on Ruotsissa ja Suomessa useita asiakkuuksia talotekniikka-alalta ja vahva kokemus järjestelmiemme käyttöönotosta alan yrityksille. Suomessa yhteistyö Amplitin kanssa on hyvää jatkumoa ja mahdollistaa myös toimintamme kasvattamisen, kertoo Unit4 Suomen maajohtaja Sam Ehnholm.
Unit4 on kasvanut voimakkaasti Suomessa ja rekrytoinut lisää asiantuntijoita vahvistaakseen toimintaansa.

-    Yhä useampi suomalaisyritys on ymmärtänyt, että järjestelmistä on tullut tärkeä osa työntekijä- ja asiakaskokemusta. Meille on tärkeää, että järjestelmiämme on helppo käyttää ja voimme korvata mahdollisimman monta erilaista käyttöliittymää yhdellä ratkaisulla, Sam Ehnholm toteaa.

Unit4:n pilvipohjaisessa toiminnanohjausjärjestelmässä meidät vakuutti erityisesti käyttäjäystävällisyys.

Elisabeth Le

Mnager for development and communications

Yhteystiedot tiedotusvälineille

Lisa Stassoulli
Global Communications Manager
Lisa.Stassoulli@unit4.com
+44 (0)7870 916827

Communications@Unit4.com